Milloin päihdekuntoutus tai muu päihdeapu on ajankohtainen?

2 minuutit Julkaistu:


Moni saattaa miettiä joko omalla kohdallaan tai läheisen takia, milloin ollaan päihteiden käytössä sen verran pitkällä, että avun hakeminen on tarpeellista. Tämä on hyvin henkilökohtaisista tekijöistä riippuva asia, mutta on tiettyjä varoitusmerkkejä mitkä pätee kaikkiin. Tässä kirjoituksessa päihteistä puhuttaessa tarkoitetaan alkoholia.

Jos alkoholin käyttö on yli riskirajan jatkuvasti, on aihetta huoleen. Tässä vaiheessa se vaikuttaa todennäköisesti jo muuhun elämään negatiivisesti. Esimerkiksi töistään ei suoriudu samaan malliin ja alkaa välttelemään sosiaalisia suhteita ja tilanteita. Normaalit askareet väsyttää ja uuvuttaa koko ajan. Hyvän olon saa uudelleen juomalla, ja jopa haluaa palkita itsensä työviikostaan alkoholilla. Tämä on yleensä se perinteinen noidankehä missä ollaan, ja jossa normiarki menee kuin sumussa eikä elämä ole sellaista mitä se oli aiemmin. Pahimmillaan jo riippuvuuden alkuvaiheessa se huonontaa terveyttä huomattavasti.

Tässä kohtaa läheiset ovat todennäköisesti jo huomanneet poikkeavan käytöksen ja ovat yrittäneet puuttua tilanteeseen. He ovat mahdollisesti jo selvittäneet erilaisia päihdekuntoutuksen vaihtoehtoja. Mahdollisesti työpaikkalääkäri on ottanut aiheen puheeksi. Päihdeongelmaisella itsellään voi olla sellainen olo, että ei ongelma niin paha ole. Jos aihe on kuitenkin noussut puheeksi ulkopuolelta, niin tässä kohtaa olisi hyvä tehdä itsearviointitestejä, jotka auttavat itseään ymmärtämään ongelman todellisen laidan.

Yleisesti ottaen ruumiinrakenteen takia naisella runsas alkoholin käyttö vaikuttaa nopeammin terveyteen, ja jo pienempi määrää vaikuttaa enemmän kuin miehellä. Riskimäärää onkin vaikea määrittää kaikkiin tapauksiin sopivaksi, mutta hyvänä ohjeena voidaan sanoa että riskimäärä tulee täyteen silloin kun se aiheuttaa fyysisiä tai psyykkisiä haittoja.

Kun on valmis ottamaan apua, on vaihtoehtoja ja avunasteita erilaisia. Erilaisia apukeinoja ovat itsehoito, vertaistuki, terveydenhuollon palvelut, erilaiset yksityiset päihdekuntoutukset. Julkisen terveydenhuollon puolella vaihtoehtoina ovat avohoito ja laitoshoito. Aina voi ensin ohjautua terveyskeskuksen puoleen pyytämään neuvoja itse hoitoon tai vaikeissa tapauksissa keskustella suoraan mahdollisesta katkaisuhoitoon menosta. Julkisen terveydenhuollon sijaan, vaihtoehtona ovat erilaiset yksityiset keskukset, jotka tarjoavat hyvin erityyppisiä ja kokonaisvaltaisia hoitokokonaisuuksia. Hyvänä apuna ovat myös erilaiset A-klinikat, jotka tarjoavat vertaistukea ja apua kuntoutuksen aikana ja ovat myös tukena pidemmälle aikaa elämässä. Tärkeänä tukena normaaliin elämään palautumisessa on erilaiset asumisen palvelut ja muut elämisen tukipalvelut, jos ei ole voinut palata vanhaan elämään kuntoutuksen jälkeen. Lisää aiheesta voi lukea esimerkiksi täältä: Maivita oy.

• tag: • 337 sanat

minusta

Hyvinvointia ja terveyttä arkeen Mietityttääkö terveyteen liittyvät asiat ja miten voisi itse ylläpitää hyvinvointia paremmin? Tässä blogissa on tarkoitus käydä läpi miten jokainen voi pitää huolta terveydestään ja hyvinvoinnistaan. Mennään aiheisiin kuten hyvä ravinto, ravinnelisät, liikunta, venyttely, rentoutuminen, lepo ja nukkuminen. Aiheita käydään läpi yleisellä tasolla sekä mennään ihan käytännön puoleen, jotta lukijat saavat ihan arkeen soveltuvia vinkkejä omaan tekemiseen. Kaikenlaisista ruokavinkeistä venyttelyohjeisiin, nukkumisvalmisteluista virkistävään liikkumiseen. Mielenkiinnosta tutustutaan myös eri aikakausien elintapasuosituksiin, sillä vielä 100 vuotta sitten suositukset olivat hyvin erilaiset ja jos mennään vielä enemmän ajassa taakse päin, voivat neuvot kuulostaa jopa hieman huvittavilta. Mutta niin saattaa meidän nykyisetkin suositukset 500 vuoden päästä. Toivottavasti viihdyt kirjoituksien parissa!

Haku